Loppusanat

Haluamme kiittää kaikkia vastaajia ja palautteen antaneita nuoria. Haluamme myös kiittää Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluita luottamuksesta ja saumattomasta yhteistyöstä kyselyn toteutuksessa. Nuorisotyön parissa työskenteleviä tahoja suosittelemme tutustumaan myös edellisiin toteutuksiin, jos ne eivät vielä ole tuttuja. Tulokset: 2013, 2015, 2016 ja 2019.

On pakko todeta, että useat asiat nuorten sosiaalisen median käytössä ovat pysyneet varsin samanlaisina. Huolestuttavana asiana on nuorten kokeman kiusaamisen määrän kasvaminen. Nuoret myös kohtaavat muita epämiellyttäviä asioita somessa nyt todennäköisesti paljon enemmän kuin esimerkiksi vielä vuonna 2013.

Tämän kyselyn jakaminen tuntui olevan edellistä vuosia haastavampaa. Tiedä sitten, onko kyseessä henkilötietoihin liittyvät tiukennukset, mutta eri oppilaitoksista tai muista tahoista ei tahtonut saada mitään vastauksia kyselyn jakamisen suhteen. Toivottavasti saisimme eri tahot paremmin mukaan jakamaan tätä yleishyödyllistä kyselyä, jos ja kun kysely joskus vielä järjestetään.

Emme saaneet montaa varmennusvastausta eri oppilaitoksista, mutta vastauksien perusteella pieni osa kontaktoiduista palveluista ja oppilaitoksista jakoivat kyselyä eteenpäin. Kiitos kaikille oppilaitoksille ja muille kyselyä jakaneille tahoille!

Tämän lisäksi kysely lähti sähköpostina vuoden 2019 osallistuneille (jotka antaneet siihen luvan).
Muu jakaminen: maksettu ja kohdistettu Facebook & Twitter-mainonta 13-29 vuotiaille.

” Kysely vaikutti kattavalta. Pidän sosiaalista mediaa voimakkaana alustana sekä hyvässä, että pahassa ja toivoisin jatkossa nuorille ihmisille enemmän valvontaa. Itse olisin varmasti nuorena välttynyt monelta, jos vanhemmat olisi hieman katsonut perään. Toinen huolestuttava ilmiö on tietysti valeuutiset ja esimerkiksi maahanmuuttovastainen, populistinen sisällöntuottaminen. Kyllä se hieman huolestuttaa. ”

” Ihan nopeasti mielipide kyselystä: Hyviä kysymyksiä kaiken kaikkiaan ja hyvin laajasti myös käsitelty kysymyksissä sosiaalista mediaa ja siihen liittyviä ongelmia ja mahdollisuuksia! Kritiikiksi kyselyyn haluan antaa sen, että monivalinta tehtävissä ei ollut vaihtoehtoa ”en osaa sanoa” taikka sisällöntuottamis kysymyksissä ”en tuota sisältöä”. En ole useampaan vuoteen tuottanut mitään sisältöä käyttämissäni sosiaalisen median palveluissa. Käytän whatsappia ja snapchattia yhteydenpitoon tuttujeni ja ystävieni kanssa. Youtubea ja redditiä käytän vain ja ainoastaan viihteen vuoksi. Olen näissä palveluissa vain kärpänen katossa, joka katselee mitä kaikenlaista sisältöä porukka niihin tuuttaa. Veikkaan, että meitä ”sisällöntuottamattomia” somen käyttäjiä on aika paljon. Tuli sellainen fiilis, että tämä mahdollisuus somen käyttäjistä oli jätetty kyselyn joissain kohdissa pois. Muuten oli todella hyvä kysely! ”

” Hyvä ja kattava kysely, toivottavasti tekijätaho hyötyy vastauksista. Mielestäni oma somen käyttö on hallussa. Somessa on puolensa, se tuottaa iloa ja hyötyä mutta voi olla myös haitaksi. Yleisesti nuoret osaavat käyttää somea entistä fiksummin ja aktiivisemmin. Silti turvallisuus-asioista ei ole koskaan liikaa puhua ja varoitella! Toivottavasti myös useat tahot (vanhemmat, opettajat,kaverit yms.) pystyvät avoimesti nuorten kanssa yhdessä harjoitella somea ja avoimesti pysyä kartalla sen turvallisesta käytöstä. ”

« Tulevaisuus ja trendit   |  Tiivistelmä

***

Tuloksien analysointi ja tämän verkkosivuston toteutus:

Jukka Weissenfelt ja Juho Nisula

jukka(a)ebrand.fi

info(a)ebrand.fi

Ebrand Group Oy – Ohjelmistotalo, joka hallitsee myös somen