Tutkimus toteutettiin sosiaalisen median aikakauden työkalulla, Polldaddy.com -verkkokyselypalvelun avulla. Kyselytutkimuksessa kysymystyyppejä pyrittiin käyttämään varsin monipuolisesti, joten monivalintaa, likert-asteikkoa ja vapaata sanaa käytettiin vaihtelevasti. Kyselytutkimuksen kohderyhmänä olivat suomenkieliset 13-29 -vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset. Tutkimusaineisto kerättiin verkkoon toteutetun verkkokyselylomakkeen avulla vuoden 2016 touko-elokuun aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 5520 vastaajaa (n = 5520) eri puolilta Suomea. Vastaajien keski-ikä oli 19,5 vuotta. Vastaajista 70 % oli naisia (n = 3838), joten useassa kohdassa olemme myös erotelleet miehet ja naiset erikseen omiksi ryhmiksi. Miehiä oli kyselyyn vastaajista 28 % (n = 1562). Kaksi prosenttia valitsi sukupuolen kohdalla vaihtoehdon ”En halua / osaa sanoa / muu”. Alla tarkemmat ikä- ja sukupuolijakautumat vastaajista.
Jätimme tälläkin kertaa määrittelemättä, mitä kyselyssä tarkoitetaan sosiaalisella medialla. Halusimme tietää, miten nuoret nykyään näkevät ja käsittävät sosiaalisen median. Enemmistön mielestä sosiaalisen median tunnistaa mahdollisuudesta viestiä ja keskustella muiden käyttäjien kanssa. Rekisteröityminen tai omien henkilökohtaisten tunnuksien käyttö olivat annetuista vastausvaihtoehdoista yllättävän vähän valittuja. Nuoret ovat oppineet käyttämään palveluita myös ilman rekisteröitymistä. Anonyymisti käytettäessä moni palvelu mahdollistaa ainakin teksti-, kuva- tai videomateriaalin katsomisen ja jakamisen. Rekisteröityminen ja kirjautuminen mahdollistaa yleensä keskustelun, kommenttien jättämisen ja palvelukohtaisia erityisominaisuuksia, kuten Facebookin tykkääminen.
Valitsimme tutkimuksen tuloksien analysointiin koko tulosmassan lisäksi kolme eriävää ihmisryhmää, joiden kautta saamme parempaa kuvaa eri ikäryhmien välille. Ihmiset ovat yksilöitä, mutta vastaustuloksissa samaa ikäryhmää olevat käyttäytyvät jokseenkin samantyylisesti.
Ryhmät ovat:
– 1. Ryhmä: 13-17 -vuotiaat miehet ja naiset (n= 2244) (myöhemmin myös ryhmä 1)
– 2. Ryhmä: 18-22 -vuotiaat miehet ja naiset (n= 1822) (myöhemmin myös ryhmä 2)
– 3. Ryhmä: 23-29 -vuotiaat miehet ja naiset (n= 1454) (myöhemmin myös ryhmä 3)
« Tiivistelmä | » Nuoret ja ajankäyttö
Tuloksien analysointi ja tämän verkkosivuston toteutus:
Jukka Weissenfelt
jukka@ebrand.fi
info@ebrand.fi
+358 440 5544 08
ebrand Suomi Oy on sosiaalinen digimediatoimisto, jonka erikoisosaamisalueena ovat sähköiset ja sosiaaliset mediat.